Ensimmäinen hoidokkimme Retu oli saateltu hyvillä mielin uuteen kotiin. Vaan ei kovin montaa päivää kulunut ilman hoitolaista, kun puhelin taas soi Mirkun toimesta. Kohtla-Järven tarha oli tupaten täynnä koiria, ja yhdistys oli päättänyt tuoda muutaman niistä hoitoon. Saisin itse käydä lukemassa koirien kuvaukset ja päättää oman hoitolaiseni. Sanomattakin on varmaan selvää, että tehtävä oli äärettömän vaikea. Toinen toistaan veikeämmän näköiset kaverit tuijottelivat minua kotisivuilla silmiin. Huomioni kiinnitti lopulta kuitenkin selvästi muita enemmän vaalea uros, josta oli pieni pätkä videotakin kuvattu. Videolla tämä kaveri töyhötti menemään nuoruuden innolla ja minä ihastuin. Siinä meidän seuraava hoidokki!  Pojan tiedoissa luki nimen kohdalla Bonja.

Varauduimme siis Bonjan tuloon, vaan ei aikaakaan kun sain taas puhelun: Bonja onkin varattu Viroon. Hyvillä mielin, mutta pientä pettymystä kokeneena lähdin kahlaamaan sivuja uudestaan läpi. Mutta kuinka ollakaan, taas parin päivän päästä soi puhelin: Bonjan varaus peruuntui, vieläkö kiinnostaa? Ja tottahan toki kiinnosti!

Niinpä 25.11.06 me sitten Markon kanssa huristelimme Helsingin satamaan Bonjaa noutamaan. En varmaan koskaan unohda pojan ja meikäläisen ensikohtaamista. Minua vastassa oli "luukasa", jonka muutoinkin iso pää, tuntui vain korostuvan. Tämä luukasa kampesi syliini ja nuoli naamani, sydämeni oli viety. Automatkan poika lähinnä nuokkui sylissäni haisten, no, suoraan sanoen tarhakoiralle :D

 

Bonja kotiutui meille nopeasti, ja se löysi pian paikkansa niin sohvalta , kuin koko perheen sydämestäkin :) Toscasta ja Bonjasta tuli parhaat kaverit. Ne touhusivat, juoksivat, remusivat, kiskoivat leluja, kiskoivat toisiaan ja remusivat taas. Yöt vietettiin sitten kaikki kasana. Milloin Bonja alla ja Tosca päällä, milloin toisinpäin.

 

Kaikki ei Bonjan kanssa kuitenkaan ollut vain ruusunpunaista. Bonjalta löytyi omaakin tahtoa ja nuori uros kokeili meillä rajojaan. Bonjan kanssa koettiin niin murinat kuin irvistelytkin. Hampaitaan ei Bonja silti näissä tilanteissa koskaan käyttänyt minuun. Ja muutaman viikon jälkeen, taipui Bonja lopulta siihen että meidän kämpässä nyt ikävä kyllä vain on akkavalta :D

Ehkä se suurin ongelma Bonjan kanssa oli kuitenkin yksinjäämisen pelko. Ulos lähtö niin, että koirat jäivät sisälle, oli taisteluiden takana. Varsinkin jos minä ja Marko yritettiin yhtäaikaa lähteä ovesta. Tilanne oli huomattavasti helpompi jos ensin meni Marko ja vaikka vain sekunnin päästä minä. Poistumistilanteissa Bonja meni aivan paniikkiin. Se yritti väen väkisin tunkea itseään oven raosta. Jos nappasi pannasta kiinni estääkseen, Bonja rimpuili ja riuhtoi. Tällaisessa tilanteessa sain muutaman kerran jopa Bonjan hampaat käteeni, tosin sen suurempaa vahinkoa ei sattunut. Harjoittelimme pikkuhiljaa, ja pientä positiivista muutosta tapahtuikin. Ennen kuin saimme tämän ongelman täysin hallintaan, löysi Bonja jo oman kodin. Näin myöhemmin ajateltuna Bonjan yksinjäämisongelmassa oli eräs mielenkiintoinen piirre. Niin paniikissa kuin poika olikin meidän lähdöstämme, ei se koskaan tuhonnut/haukkunut/ulissut yms. kun ovi takanamme sulkeutui.

Bonjuska vietti meillä niin joulun kuin uuden vuodenkin. Jouluaattona pääsi poika ensimmäisen kerran kirmaamaan vapaana metsässä, tosin pitkän hihnan kanssa. Joulupäivänä se pääsi syömään "mummun" herkkuja mökille. Uuden vuoden se ihmetteli Toscan kanssa raketteja ja nautti täysin rinnoin siskoni huomiosta :) Välillä jo Markon kanssa mietittiin josko Bonjan paikka olisikin meillä ;)

Tammikuussa Bonja sitten kuitenkin pääsi omaan kotiin Tampereelle. Perheen elämäntilanteen vuoksi Bonja joutui kuitenkin vaihtamaan elokuussa kotia.

Nykyään Bonja eli Bono viettää mukavaa koiran elämää maalla.

 

www.rekkurescue.com/elain.php = Bonja Rekkujen sivuilla :)