Vain yksi voi olla kaikessa ensimmäinen, ja meikäläisen hoitajauralla se oli Kretu.

Olin laittanut hakemuksen kotihoitajaksi menemään jo jokunen tovi sitten ja odottelin kuumeisesti yhteydenottoa yhdistykseltä. Lopulta eräänä lauantaina soi meikäläisen puhelin. Soittaja oli Rekkujen Mirkku ja asia koski Retua. Se oli tuotu Suomeen kotihoitoon, mutta nyt ei hoitopaikassa oleva koira sietänytkään Retua yhtään. Olisiko meillä sille paikka ja vielä mielellään tänään?No olihan meillä.

Vastan puhelun jälkeen kävin Rekkujen sivuilla katsomassa mihin olin lupautunut. Tuijotin Retun kuvaa: Iso ja KARVAINEN!

Päivä meni jännittäessä ja kelloa tuijotellessa. Kuinka me pärjätään? Kuinka Tosca suhtautuu tulokkaaseen? Voiko siitä sitten kuitenkaan luopua enää?

Hain Retun illalla sovitusti Tampereen rautsikalta, johon se erään jäsenen avustuksella saatiin. Livenä Retu oli vieläkin isompi kuin kuvasta olisin osannut odottaakkaan. Heti alussa kävi selväksi, ettei Retu juuri ollut autossa matkustellut, eikä sinne mielellään mennyt. Herätin varmasti yleistä hilpeyttä yrittäessäni kammeta vastahakoista karvakasaa autoon. Kun yhden tassun sain sisälle, olikin jo seuraava ulkona. Kun peräpää oli autossa, oli naama pihalla ja sitten tietty toisinpäin.. Lopulta kuitenkin Kretu taipui kohtaloonsa ja matka uuteen hoitopaikkaan saattoi alkaa. Vielä samana iltana Kretun nimi vaihtui Suomalaisittain helpommin taipuvaan Retuun :)

Retun taustasta tiedettiin yllättävänkin paljon, vaikka se tarhalta yhdistyksen hoiviin siirtyikin. Se oli pennusta asti ollut vanhemmalla naisella, joka nyt ei huonokuntoisuutensa vuoksi voinut poikaa enää pitää. Meille tullessaan Retu oli siis 8 kuukauden ikäinen.

Huoli Retun ja Toscan väleistä oli turha. Kaverukset löysivät hyvinkin pian yhteisen sävelen ja ehdoton suosikkileikki oli toisen vetäminen pitkin lattiaa lelua tai pantaa apuna käyttäen. No, oli meillä ainakin puhtaat lattiat Retun hoidon aikana ;)

Alkuun Retu oli todella helppo koira. Se kulki lenkillä niin hitaasti, että jopa meikäläinen sai sitä kiskoa perässään. Sisällä se totteli mukavasti käskyjä ja sitä pystyi pitämään nopeasti vapaana koirapuistossa. Turkin se antoi harjata hienosti.

Noin viikon meillä oltuaan, keksi Retu yhtäkkiä että se olikin oikeasti nuori ja murrosikäinen uros, eikä suinkaan vanha pappa kuten ensimmäisen viikon jälkeen olisi voinut kuvitella. Pojan piti hiukan kokeilla rajojaan. Mitä teen jos HÄN nostaakin koipea TV-tasoon? Entäs jos nappaa harjasta kiinni turkkia hoidettaessa? Entäs jos HÄN murisee kun komennan? Onneksi Retu oli myös oppivainen kaveri, ja selvisimme pikku hankaluuksista kuitenkin helposti. Retu kyllä opetti silti, että näiden hoitolaisten kanssa saa olla ihan yhtä napakka, kuin omienkin karvakorvien :)

Melko pian Retusta sitten tulikin kysely ja perhe matkusti poikaa katsomaan. Perheellä oli ennestään Rekkujen kautta Aamos-pappa ja sille haluttiin nyt kaveri. Perhe mieltyi Retuun ja Retu perheeseen. Näin ollen matkasti Kretu-Retunen Siilinjärvelle omaan kotiin.

Ensimmäinen hoitolainen oli saatettu maailmalle :)

http://www.rekkurescue.com/elain.php?id=1206 = Retu Rekkujen sivuilla :)

Retu